Yrityskaupalla osaamista ja palveluja

15.11.2019 – Ajankohtaista

Yrittäjäpariskunta Kaj ja Tarja Grönwall avaa omin sanoin kiinteistöhuoltoyrityksensä vaiheikasta historiaa sekä ajatuksia Kotikatuun liittymisestä.


”Aloitin vuonna 1989 talonmiehenä As Oy Brahe II:ssa, joka on yhä yksi kohteistamme. Kävin päivätöissä, mutta otin huoltohommia lisätienestiksi. Olimme ostaneet asunnon, ensimmäinen lapsi tulossa sekä puolisoni Tarja jäämässä äitiyslomalle. Vähitellen kohteiden määrä kasvoi, samoin ajatus omasta yrityksestä.

Toukokuussa 1991 syntyi Kiinteistöhuolto Grönvall Oy. Aamu-, päivä- ja iltatöiden yhdistelmä kävi haasteelliseksi, joten tartuin tilaisuuteen ja ryhdyin kokoaikaiseksi kiinteistönhuoltajaksi. Vastuulleni kuului käytännössä kaikki: ulkoalueet, siivous, puhelinliikenne ja laskutus. Palkkasin apuvoimia, mutta kieltäydyin uusista tarjouspyynnöistä. En halunnut tinkiä laadusta tai hyvästä palvelusta – toimintamme tärkeimmistä kulmakivistä.

Tarja otti vastuulleen yrityksemme toimistotyöt lokakuussa 2010. Takana oli 20 vuoden kokemus isännöitsijätoimistossa, mistä oli paljon hyötyä myös kiinteistöhuollossa. Koneajotöihin saimme mukaan poikamme Miskan, ja lisäksi tyttäremme Jasmin on tarvittaessa ollut Tarjan apuna. Koko perheen yhteisellä panostuksella pystyimme osallistumaan tarjouskilpailuihin, kohteita tuli tasaisesti sisään ja toimintamme laajentui.

Ajatus myynnistä kypsyi hiljalleen. Päätökseen 2018 vaikutti suuresti byrokratian, kuten tietosuoja-asioiden, lisääntyminen. Halusimme Tarjan kanssa keskittyä itse työhön, emme lakiteknisten koukeroiden pyörittämiseen. Uuden ratkaisumallin tarjosi Kotikatu. Muitakin lähestyi ostomielessä, mutta pidimme Kotikatua sopivimpana vaihtoehtona.

Ala on muuttunut paljon. Aikaisemmin riitti, että työt tulee tehtyä. Nykyään on huoltokirjat, puomitus-, lumityö- ja hiekoituspäiväkirjat sekä erilaiset raportit. Vaaditaan teknistä osaamista ja asiat on kirjattava ylös mahdollista myöhempää tarvetta varten. Kauppojen myötä olemme saaneet tueksi kotikatulaisten laajan osaamisverkoston sekä tietotaidon – enää ei tarvitse yksin olla kaiken ekspertti! Kohteiden uudelleenorganisointi on järkeistänyt välimatkoja ja tehostanut ajankäyttöä. Koimme myös Tarjan kanssa antoisana syksyn työturvallisuuspäivän, joka tarjosi lisäkoulutusta tärkeän teeman ympärille.

Silti myyntineuvottelujen aikana pyöri päässä monenlaisia ajatuksia ja tunteet menivät vuoristorataa. Olihan kyse elämäntyöstä, siitä ”kolmannesta lapsesta”. Miten työt jatkuvat, millä toimenkuvalla? Kohtaavatko kemiat, poikkeavatko näkemyksemme? Tuleeko kauppasumman kanssa ongelmia?

Nyt voimme kokemuksella allekirjoittaa, että Kotikadulla on kaikki asiat hoidettu sovitun mukaisesti. On ollut ilo tehdä yhteistyötä ja kasvaa ammattilaisten kanssa!”

Kaj & Tarja Grönvall

Jaa artikkeli